Margareta saa juuri itkun lakkaamaan.

Pitkä ja tuskallinen synnytys... Se on onneksi nyt ohi.

Margareta miettii, mitä sanoa Antoniolle.

"Olet kaunis lapsi" hän kuiskaa vauvalleen.

Sitten hän halaa vielä tiukemmin toista vauvaansa - aivan; luoja teki ihmeen.

"Onpa kummallista" Margareta pohtii ja hellii toista lastaan. "Onpa kummallista, tosiaan."

Sitten Antonio ryntää sisään.

"Margareta!" hän huutaa. "Mitä tapahtui? Kunpi tuli?"

"Rauhoitu, kultaseni" Margareta rauhoittaa. "Tuota... Ensiksi, saimme kaksoset. Toiseksi, molemmista tuli tyttäriä."

Antonio hämmentyy, ja katsoo sivulle.

"Jumalan kiroamaa" hän mutisee.

 Sitten Antonio lähtee pois.

"Menen pellolle" hän mutisee. Margareta jää yksin tuijottamaan eteenpäin.

Antonio alkaa hoidella satoa.

"Milloin tämäkin tulee valmiiksi? Pitäisi saada kunnon pötyä pöytään, herran Jumala."

Margareta hoitaa sisällä kotitaloutta.

"Onkohan Antonio vihainen minulle? Koska olen nainen?" Margareta miettii.

Hän ryhtyy laittamaan ruokaa.

"Tuleeko hän vihaamaan tyttäriämme, koska he ovat naispuolisia?"

Margareta kattaa pöydän.

Sitten hän istahtaa tuolille odottamaan aviomiestänsä.

"Voi Antonio.." Margareta huokaa. "Et koskaan jätä päivällistä väliin, jotain on sattunut. Tiedän ettet pidä ajatuksesta, että tilamme perisi nainen, mutta se on ainoa vaihtoehto. Kultaseni."

Kun Antonioa ei näy eikä kuulu, Margareta tekee johtopäätöksen. Antonio osoittaa mieltänsä, eikä ole juuri nyt juttelutuulella. Siinä kaikki, siinä kaikki... Toivottavasti.

Yksipuolisen ruokailun jälkeen Margareta vie toisen tyttärensä maidolle.

"Voi kuinka olet suloinen" hän lepertelee. "Sinusta voisi vaikka tulla jotain suurta joskus."

Tyttöjen synnyttyä Nanakin rauhoittuu. Se ei enää juokse joka paikassa kerjäämässä huomiota, kun emännällä on muuta menoa.

Margareta menee valvomaan lastenhuoneeseen, että tyttäret nukkuvat.

"Öitä, pulmuset."

Sitten Margareta menee petaamaan sängyn, mikä on jäänyt tekemättä touhussa ja tohinassa.

Margareta sytyttää tulen takalle.

"Margareta" hän kuulee äänen selkänsä takana.

He istuutuvat Antonion kanssa penkille.

"Niin?" Margareta sanoo kuuliaisena.

"Olen pahoillani" Antonio sanoo. "Minä hermostuin, suutuin ja niin edespäin, sillä mielestäni ei olisi hyvä ratkaisu antaa tyttären periä suurta tilaamme... Jos hän vielä jäisi vanhaksipiikaksi!"

"Ei huolta" Margareta lohdutti. "Mehän olemme jo sopineet naimakaupat ystävättärieni kanssa."

"Olet oikeassa" Antonio sanoi, ja lisäsi: "Minä murehdin turhaan."

Ja kaikki päättyi intohimoiseen suudelmaan.