Onneksi Margareta on saanut jotakin piristystä päiväänsä. Hän on kiintynyt välittömästi Nanaan, ihailtavan suloiseen sekarotuiseen naaraskissaan.

Koska raskaus on jo loppuajoilla, on se vienyt naisen kaikki voimat. Siispä hänellä on tapana loikoilla Nanan kanssa vuoteella, takan lämmössä. Vaikkei kissa puhunut, piristää se kummasti päivää, kun ei tarvitse olla yksin sisällä aviomiehen raataessa pellolla.

Siitä puheenollen - Antonio on huomannut oikein. Talvi otti tullakseen muutama viikko sitten. Kasvit kuihtuvat para-aikaa, joten miehellä on täysi työ pitää ne elossa.

Harmi kyllä Margaret nousee ylös, sillä hänen on kaikesta huolimatta tehtävä edes osa kotitöistä - Antonio ei tunnu tuntevan armoa.

Hän lähtee alakertaan. Nana jää vielä lepäämään, mutta tulee kuitenkin melkein heti perässä.

Kun Margareta on pyyhkinyt pölyt, hän huomaa että Nana alkaa vähän riehua.

"Nana" hän tuhahtaa.

"Lopeta tuo, tyttöseni" hän komentaa. "Pian huonekalumme ovat pilalla, jos et kerrassaan jätä niitä rauhaan!"

Eipä tuo komentelu mitään auttanut. Nana on heti tuolin kimpussa.

Margareta menee siitä huolimatta tekemään ruokaa.

Hän heittää ainekset pataan, ja sekoittelee rauhassa.

Pian Antonio tulee sisään.

"Hyvä" hän toteaa. "Ruoka on siis valmiina.."

"Kultaseni" Margareta toteaa pöydässä.

"Niin" Antonio vastaa. "Mikä on, armaani?"

"Raskauteni on kestänyt jo aivan liian kauhan.." hän valittaa pelokkaana.

"Kuinka niin?" Ihmettelee Antonio. "Oikeastaan... Olet melko oikeassa, vaimoseni."

"Sitähän minäkin" Margareta täydentää. "En vain ymmärrä.. Olen mielestäni pitänyt hyvää huolta siitä, että vauva on saanut ruokaa ja niin edespäin..."

Samaan aikaan Nana on hiipinyt keittiön työtasolle.

 

Se alkaa nuolla keittokulhoa nälissään.

Pian koittaa ilta, ja pari menee nukkumaan...

...Ja herää seuraavana aamuna aikaisin.

Antonio menee pellolle, sillä siellä on hyvin paljon tekemistä - yön aikanahan on satanut aivan jumalattomasti lunta! Kaikki kasvit ovat lumivaipan peitossa.

Sisällä Margareta on juuri pukenut päälleen.

"Voi sinua" hän toteaa hieroen vatsaansa.

Yhtäkkiä hän alkaa tuntea kamalia polttoja alavatsassaan.

Hän alkaa kiljua tuskasta. Mitä oikein tapahtuu?

"Nytkö sinä sitten päätät tulla pois!" hän karjuu. "Antonio! Antonio, missä olet? Apua..!"