Margareta saa juuri itkun lakkaamaan.

Pitkä ja tuskallinen synnytys... Se on onneksi nyt ohi.

Margareta miettii, mitä sanoa Antoniolle.

"Olet kaunis lapsi" hän kuiskaa vauvalleen.

Sitten hän halaa vielä tiukemmin toista vauvaansa - aivan; luoja teki ihmeen.

"Onpa kummallista" Margareta pohtii ja hellii toista lastaan. "Onpa kummallista, tosiaan."

Sitten Antonio ryntää sisään.

"Margareta!" hän huutaa. "Mitä tapahtui? Kunpi tuli?"

"Rauhoitu, kultaseni" Margareta rauhoittaa. "Tuota... Ensiksi, saimme kaksoset. Toiseksi, molemmista tuli tyttäriä."

Antonio hämmentyy, ja katsoo sivulle.

"Jumalan kiroamaa" hän mutisee.

 Sitten Antonio lähtee pois.

"Menen pellolle" hän mutisee. Margareta jää yksin tuijottamaan eteenpäin.

Antonio alkaa hoidella satoa.

"Milloin tämäkin tulee valmiiksi? Pitäisi saada kunnon pötyä pöytään, herran Jumala."

Margareta hoitaa sisällä kotitaloutta.

"Onkohan Antonio vihainen minulle? Koska olen nainen?" Margareta miettii.

Hän ryhtyy laittamaan ruokaa.

"Tuleeko hän vihaamaan tyttäriämme, koska he ovat naispuolisia?"

Margareta kattaa pöydän.

Sitten hän istahtaa tuolille odottamaan aviomiestänsä.

"Voi Antonio.." Margareta huokaa. "Et koskaan jätä päivällistä väliin, jotain on sattunut. Tiedän ettet pidä ajatuksesta, että tilamme perisi nainen, mutta se on ainoa vaihtoehto. Kultaseni."

Kun Antonioa ei näy eikä kuulu, Margareta tekee johtopäätöksen. Antonio osoittaa mieltänsä, eikä ole juuri nyt juttelutuulella. Siinä kaikki, siinä kaikki... Toivottavasti.

Yksipuolisen ruokailun jälkeen Margareta vie toisen tyttärensä maidolle.

"Voi kuinka olet suloinen" hän lepertelee. "Sinusta voisi vaikka tulla jotain suurta joskus."

Tyttöjen synnyttyä Nanakin rauhoittuu. Se ei enää juokse joka paikassa kerjäämässä huomiota, kun emännällä on muuta menoa.

Margareta menee valvomaan lastenhuoneeseen, että tyttäret nukkuvat.

"Öitä, pulmuset."

Sitten Margareta menee petaamaan sängyn, mikä on jäänyt tekemättä touhussa ja tohinassa.

Margareta sytyttää tulen takalle.

"Margareta" hän kuulee äänen selkänsä takana.

He istuutuvat Antonion kanssa penkille.

"Niin?" Margareta sanoo kuuliaisena.

"Olen pahoillani" Antonio sanoo. "Minä hermostuin, suutuin ja niin edespäin, sillä mielestäni ei olisi hyvä ratkaisu antaa tyttären periä suurta tilaamme... Jos hän vielä jäisi vanhaksipiikaksi!"

"Ei huolta" Margareta lohdutti. "Mehän olemme jo sopineet naimakaupat ystävättärieni kanssa."

"Olet oikeassa" Antonio sanoi, ja lisäsi: "Minä murehdin turhaan."

Ja kaikki päättyi intohimoiseen suudelmaan.

 Onneksi Margareta on saanut jotakin piristystä päiväänsä. Hän on kiintynyt välittömästi Nanaan, ihailtavan suloiseen sekarotuiseen naaraskissaan.

Koska raskaus on jo loppuajoilla, on se vienyt naisen kaikki voimat. Siispä hänellä on tapana loikoilla Nanan kanssa vuoteella, takan lämmössä. Vaikkei kissa puhunut, piristää se kummasti päivää, kun ei tarvitse olla yksin sisällä aviomiehen raataessa pellolla.

Siitä puheenollen - Antonio on huomannut oikein. Talvi otti tullakseen muutama viikko sitten. Kasvit kuihtuvat para-aikaa, joten miehellä on täysi työ pitää ne elossa.

Harmi kyllä Margaret nousee ylös, sillä hänen on kaikesta huolimatta tehtävä edes osa kotitöistä - Antonio ei tunnu tuntevan armoa.

Hän lähtee alakertaan. Nana jää vielä lepäämään, mutta tulee kuitenkin melkein heti perässä.

Kun Margareta on pyyhkinyt pölyt, hän huomaa että Nana alkaa vähän riehua.

"Nana" hän tuhahtaa.

"Lopeta tuo, tyttöseni" hän komentaa. "Pian huonekalumme ovat pilalla, jos et kerrassaan jätä niitä rauhaan!"

Eipä tuo komentelu mitään auttanut. Nana on heti tuolin kimpussa.

Margareta menee siitä huolimatta tekemään ruokaa.

Hän heittää ainekset pataan, ja sekoittelee rauhassa.

Pian Antonio tulee sisään.

"Hyvä" hän toteaa. "Ruoka on siis valmiina.."

"Kultaseni" Margareta toteaa pöydässä.

"Niin" Antonio vastaa. "Mikä on, armaani?"

"Raskauteni on kestänyt jo aivan liian kauhan.." hän valittaa pelokkaana.

"Kuinka niin?" Ihmettelee Antonio. "Oikeastaan... Olet melko oikeassa, vaimoseni."

"Sitähän minäkin" Margareta täydentää. "En vain ymmärrä.. Olen mielestäni pitänyt hyvää huolta siitä, että vauva on saanut ruokaa ja niin edespäin..."

Samaan aikaan Nana on hiipinyt keittiön työtasolle.

 

Se alkaa nuolla keittokulhoa nälissään.

Pian koittaa ilta, ja pari menee nukkumaan...

...Ja herää seuraavana aamuna aikaisin.

Antonio menee pellolle, sillä siellä on hyvin paljon tekemistä - yön aikanahan on satanut aivan jumalattomasti lunta! Kaikki kasvit ovat lumivaipan peitossa.

Sisällä Margareta on juuri pukenut päälleen.

"Voi sinua" hän toteaa hieroen vatsaansa.

Yhtäkkiä hän alkaa tuntea kamalia polttoja alavatsassaan.

Hän alkaa kiljua tuskasta. Mitä oikein tapahtuu?

"Nytkö sinä sitten päätät tulla pois!" hän karjuu. "Antonio! Antonio, missä olet? Apua..!"

Aamu sarastaa. Kaunis aurinko nousee ylös, ja valaisee koko kylän.

Samaan aikaan Margareta herää tallipihalta. "Mitä ihmettä?" hän pelästyy.

Sitten hän muistaa - eilisen riidan seurauksena hänen oli määrä mennä nukkumaan ulos.

"Onpa kylmä" hän sanoo ääni väristen.

Kun hän nousee ylös, hän muistaa raskautensa.

"Voi ei" hän sanoo tuskissaan. "Antonio olisi edes voinut ajatella yhteistä lastamme."

Sitten hän lähtee raahustamaan kotiovea päin. Jos Antonio edes nyt päästäisi hänet sisään.

Margareta koputtaa ovelle.

"Kulta" hän mutisee. "Tiedän että olet siellä. Anna minun selittää.."

Seinän toisella puolella todella kuuntelee Antonio.

"No" hän huokaa. "Hyvä on sitten."

Kun Margareta on päässyt sisään, hän heittäytyy aviomiehensä harteille.

"Olen niin pahoillani!" hän suorastaan tirskuttaa. "Jos otat minut takaisin, lupaan etten enää ikinä lusmuile! Armaani, minä lupaan".

"Hmm.." Antonio mutisee. "Ehkä minä vähän ylireagoin."

"Pääasia, että olemme nyt sovussa" Margareta muistuttaa, ja moiskauttaa miehensä huulille mojovan suudelman.

"Unohdin jo, miltä avioliiton hyvät puolet tuntuvat" Antonio ajattelee.

Ihan ensimmäiseksi Margareta suuntaa kylpyhuoneelle. Yö ulkona ei tehnyt terää varsinkaan rouvan hygienialle. Hän käy ensin hakemassa padasta kuumat vedet, ja vie ne sitten paljuun, jonne loikkaa itse riisuuduttuaan.

Antonio puolestaan suuntaa pellolle - vaikkakin vähän myöhässä. Hän tuntee nahoissaan, kuinka kylmä on.

Margareta joutuu pienoisesta väsymyksestä huolimatta heti kylvyn jälkeen palaamaan kotiöiden äärelle. Ensin hän kutoo mattoa kangaspuilla. Tämä tulisi lastenhuoneeseen.

Sitten hän menee tekemään päivällistä.

Torilla myydään tällä hetkellä kaikkea erityisen kalliisti, mutta onneksi Martínin perheellä on varaa vähän muuhunkin kuin viljaan.

"Upeaa" Margareta hihkaisee tehdessään lohinyyttejä. "Tätä ruokaa en tule sössimään."

Ruoan valmistuksen jälkeen hän kattaa pöydän miestään varten.

"Hän yllättyy" Margareta ei voi olla hymyilemättä. "Positiivisesti."

Pian Antonio tulla tupsahtaakin sisälle tupaan.

"Ihanaa!" hän huudahtaa malttamattomana. "Lohta, vieläpä lempikalaani".

"Uskotko, että meistä tulee hyvät vanhemmat?" Margareta kysyy epäluuloisena.

"Tietenkin" Antonio rohkaisee. "Me opetamme lapselle tavat, ja hänestä kasvaa oikein sivistynyt uros!"

"Uros?" Margareta toistaa.

"Niin" Antonio sanoo hilpeänä. "Poika saa tulla jo varhaisessa iässä kanssani pellolle."

"Mutta entä jos hän on tyttö?" Margareta muistuttaa.

"Sitten hän saa auttaa sinua täällä" Antonio suunnittelee. "Ja naimaiässä hänet naitetaan sille ystävättäresi pojalle, ja he muuttavat heidän sukutilalleen. Sitten me elämme elämämme loppuun."

"Et siis halua lisää lapsia?" Margareta olettaa.

"En" Antonio toteaa. "Esikoisestamme tulee tämän talon perijä, sillä sipuli".

"Selvä" Margareta helpottuu. Ei enää uuvuttavia raskauksia. Mikä helpotus. "Muuten, olen kovin yksinäinen. Kun sinä olet pellolla, saan olla itseni seurana. Se on todella ikävää. Joten ajattelin, että jos voisimme adoptoida Luostarin Eläinyhdistyksen nunnilta jonkin lemmikin.. Kissan, ehkä."

"Loistava idea" Antonio hymyilee. "Ne lemmikithän eivät maksa mitään, vai? Ja lapsemme tutustuisi jo nuorena eläinkuntaan".

"Olet oikeassa" Margareta iloitsee, ja Antonio nousee pöydästä.

"Minun on mentävä" Antonio selostaa.

"Minne?" Margareta ihmettelee. "Peltotyöt ovat jo ohitse.."

"Menen puolestani tallipihalle katselemaan hevosten hyvinvointia" Antonio vastaa. "Rahaa pitäisi saada. Pontus sanoi, että voisi hyvin ostaa Marcon tai Donatellon."

Antonio ramppaa hevospihalle arvioimaan hevostensa hintaa..

"Myisinkö nämä vai en?" hän miettii. "Upeita hevosia... En voisi enää ylpeillä toreilla mahtavista hevosistani".

Sisällä tuvassa Margareta korjailee päivällisestä jääneitä astioita.

Hän pesee ne, ja työntää kaappiin kuivumaan.

"Voi, miten paljon tehtävää" hän marisee väsyneenä.

Yhtäkkiä hän tuntee karmaisevia polttoja vatsassaan.

Nytkö se alkaisi? Margaretan pitkään pelkäämä raskaus? Hetki, jolloin hänen esikoisensa - ja ainoa lapsi kenet hän tulisi hankkimaan - pääsisi pois äidinsä mahasta?

Ei vielä sentään. Poltot loppuivat lyhyeen, ja Margareta hieroi mahaansa.

"Vai et sitten päättänyt vielä potkia pois" hän höpöttää.

Osittain pettyneenä hän käy siivoilemassa ruokakomeroa.

Sitten hän menee yläkertaan, ja aikoo hakea adoptiota Luostarin Lemmikkisäätiöltä.

"Hyvää päivää" hän höpöttää luuriin. "Täällä puhuu Rouva Martín, Herra Martínin puoliso. Haluaisin adoptoida kissan. Mainota. Mikä vain käy, kunhan se on täysikasvuinen. Ehdottomasti. Kuulemiin!"

Margareta kiirehtii puhelun jälkeen pihalle.
"Missä olet, Antonio?" hän huhuilee. Pian aviomies ilmestyy näkyviin.

"Niin, armaani?" hän lerkuttelee.

"Nunnat luostarista lähettävät pian uuden lemmikkimme tänne" Margareta hehkuttaa.

"Loistavaa" Antonio hymyilee.

Sitten hän palaa pellolle, ja Margareta huomaa uuden perheenjäsenensä - hulvattoman suloisen mirrin!

"Sinä olet ehdoton Nana" hän päättää ja hellii kissaansa. "Oi, nyt en enää ole kovin yksin!"

"Minä nousen nyt" Antonio kuiskaa ja vetäisee peiton pois yltään. "Oletko kultaseni, aivan varma ettet jaksa nousta? Minulla nimittäin on nälkä ja -"

"Kyllä" Margareta saa suustaan sanottua. "Jos annat minun levätä tämä päivä, niin huomenna olen jo virkeämpi, lupaan sen, rakkaani.."

"Vai niin" Antonio sanoo pettyneenä, ja jokseenkin ärtyneenä. Hän ärähtää mielessään: "Helekatin vaimo. Helekatin raskaus. Voi, kumpa se jo päättyisi! En taatusti hanki enää yhtään lasta rouvan kanssa."

Sitten hän menee vaatekomerolle, ja vaihtaa ylleen likaiset vaatteensa.

"Kun Margareta pääsee ylös, hänellä on hyvin paljon tehtävää - kuten esimerkiksi pyykinpesu..."

Sitten Antonio lähtee tallustelemaan alakertaan. Tyhjin vatsoin.

"Ja minähän en aijo täällä laittaa mitään ruokaa" hän marisee. "Miksi? Miksi? Miksi Margaretan raskauden pitää olla noinkin raskas?"

Hän kiiruhtaa pellolle. Antonio vaistoaa nahassaan, että talvi on jo enemmän kuin tulossa. Se on jo ovella. Miten sadon kävisi? Kuolisivatko ne, kun pakkaspeite valtaa maan? Nyt olisi kiire jo.

Aamupäivällä Margareta saa noustua vasta sängynpohjalta. Hän huomaa, kuinka raskaus on edennyt, ja vatsasta on tullut hyvin iso.

"Voi" hän valittaa. "Oletpa iso, lapseni. Älä potki, ole kiltti"

Mutta eipä kauaa kestä, että Margareta taas väsähtää. Hän hakeutuu lähimmälle makuualustalle, joka on puusohva. Pian hän onkin jo unessa.

Margareta herää noin tunnin kuluttua tyytymättömään murahteluun.

"Mitä?" hän mutisee ja katsoo ympärilleen. Antonio.

"Sinunhan piti olla väsynyt!" Hän karjaisi.

"Niin olenkin" Margareta tuhahtaa. "Etkö näe, että nukuin äsken?"

"On kaksi asiaa, mitä en vaimolta siedä: lusmuilua ja pettämistä!" Antonio ärähtää. "Senkin valehtelija! Olit pukeissasi jo, etkä silti viitsinyt tehdä mitään perheemme eteen, senkin saastainen laiskimus".

"Anteeksi nyt vain, herrä Täydellinen" Margareta suuttuu. "Minä yritin kyllä auttaa, mutta tämä raskaus vie kaikki voimani. En kerrassaan jaksa."

"Pötypuhetta" Antonio tuhahtaa ja nappaa kiinni Margaretasta. Hän raahaa vaimonsa alakerraan, ja sieltä...

...Ulos.

Siellä Margareta nyt on. Värjöttelemässä kylmässä yössä. Yksin. Vaikka hän voisi juuri tällä hetkellä levätä pedissään, lämpimässä.

Eipä aikaakaan, kun rouva purskahtaa jo itkuun.

"Hän on niin julma" hän valittaa kylpien itsesäälissä. "Mitä minä muka tein? En lusmuillut, vaan lepäsin.. Yhyy, tämä on kauheaa."

Sisällä, makuukammarissa Antonio on hiiltynyt.

"Yksi yö karjan keskellä ei olisi hänelle pahitteeksi, otaksun" hän miettii ja vaihtaa sitten yöpukunsa.

Ja kuinka ollakkaan - juuri kun Margareta on löytänyt tiensä hevosten keskelle, alkaa sataa.

"Tämä on juuri minun tuuriani" hän surkuttelee. "Miksi aina minä.."

Pian Margareta kuitenkin lässähtää ruohikolle, ja nukahtaa - toivottavasti hän pääsee huomenna takaisin sisätiloihin.

Kello lyö jo puoli kolmea.

"Mikä päivä" Margareta päivittelee, kun vihdoin pääsee makuukammariin nukkumaan. "Ja huomenna minun on noustava jo viideltä.. En ehdi nukkua lähes yhtään! Nyt kyllä alan nukkumaan".

Kotitöitä on vain niin paljon.

Heti aamuvarhaisella, ennenkuin Antonio on edes noussut ylös, Margareta menee hoitamaan kotitöitään alakertaan.

"Ties mistä nämäkin pölyt ovat tulleet" hän tiuskaisee ja pyyhkii ne.

Pölyjen pyyhkimisien jälkeen hän vain lässähtää puiselle sohvalle.

"Jos nyt torkahtaisin tähän vähäksi aikaa" hän mutisee jo unessa.

Silloin Antonio vasta nousee ylös. Hän menee vaihtamaan nopeasti työvaatteet päälleen, ja rientää sitten jo pellolle.

Siellä hän hoitaa satoaan, joka saisi hänen puolestaan jo valmistua. Talvi on tulossa nopeammin kuin hän arvaisikaan.

Margareta heräää sisällä talossa.

"Oi" hän mutisee nolona. "Pitää mennä siivoamaan.."

Sitten hän menee keittiöön, ja alkaa pilkkoa kasviksia päivälliselle.

Kaikki on nyt paljon tuskallisempaa, sillä raskaus on edennyt, ja Margareta väsynyt.

Hän heittää kasvikset pataan, ja sekoittaa innottomasti.

"Toivottavasti Antonio tulee pian" hän haukottelee.

Pian Antonio todellakin tulee.

"Päivää" hän tervehtii.

"Päivää" Margareta sanoo väsyneenä ja antaa Antoniolle kupposen keittoa.

"Miksi olet noin väsynyt?" Antonio kysyy suoraan ja ankarasti.

"Ei tässä mitään" Margareta valehtelee ja siemailee keittoaan. "Muuten, sopisiko sinulle, että vanhat ystävättäreni Lucia ja Yolanda tulisivat meille teekupposille? Juttelisimme hieman lapsemme naimakaupoista ja niin edespäin."

"Tarkoitat Lucia Lopezia ja Yolanda Saurasénia?" Antonio olettaa. "Kyllä se sopii, mainiosti. Ovatko he varakkaita, kultaseni?"

"Ihan tavallista maanviljeliäkastia" Margareta hymyilee. "He ovat ehkä hiukan varakkaampia kuin me, mutta hyviä ystävättäriäni, joten eiköhän naimakaupat järjesty mainiosti!"

Sitten he ovatkin jo syöneet. Margareta korjaa astiat pois.

"Kuinka muuten on olosi?" Antonio kysyy.

"Kuinka niin?" Margareta toistaa. "Oloni? Tarkoittanet lasta? Ihan hyvä, oikeastaan. Mutta hieman raskaampi... Mutta olenhan jo kolmannella kuulla, armaani".

Hän rientää pesemään astioita.

"Minä en ikävä kyllä ehdi tavata lapsemme tulevia anoppeja" Antonio sanoo. "Jututa sinä heitä. Kutsumme heidät sitten uudestaan toiselle käynnille, kun minullakin riittää aikaa."

"Hyvä on" Margareta hymyilee ja hankaa likaa pois.

"Voi että" hän huokaisee kun Antonio on palannut pellolle. "Älä kultapieni potki siellä. Se sattuu äitiä" hän lepertelee.

Pian Lucia ja Yolanda ovatkin jo Martíneilla. He koputtavat oveen.

"Ihanaa että pääsitte" Margareta toteaa ilahtuneena. "Tulkaa, niin vien teidät oleskelutiloihimme."

Margareta ohjasi ystävättärensä istuskelemaan puusohville.

"Viehättävä koti" Lucia toteaa. "Täällä kelpaisi asustaa."

"Olet hyvin oikeassa, Lucia-ystäväiseni" Yolanda jatkaa.

"No" Margareta keskeyttää. "Kumpaa sukupuolta teillä on?"

"Minun Danielini syntyi vasta vähän aikaa sitten" Lucia esittelee. "Hän on aivan isänsä näköinen, ja ahkera vauvaksi."

"Ahkeruus on hienoa" Margareta toteaa. "Poika siis. Entä sinä, Yolanda?"

"Minulle syntyi vajaa vuosi sitten esikoislapseni, kuvankaunis Penelope" Yolanda selittää. "Hän yrittää parhaansa mukaan auttaa minua, mutta tekee sitä vain rääkymällä kehdossa..."

"Vai niin" Margareta hymyilee. "Lucia, sinulla siis poikasi Daniel, ja Yolanda, sinulla siis tyttäresi Penelope".

"Jos sopisimme niin" Margareta keksii. "Jos syntymätön lapseni on poika, hänet naitetaan Penelopelle?"

Yolanda nyökkää. "Se sopii mainiosti."

"Ja jos lapseni on tyttö.." Margareta jatkaa. "Hänet naitetaan Danielille?"

"Mainio ajatus!" Lucia kehuu. "Hyvä sopia nämä asiat sitten etuajassa... Ja muistathan ilmoittaa minulle heti, kun lapsesi on syntynyt! Haluan tietää, onko Danielin tulevaisuus turvattu".

"Minä myös" Yolanda naurahtaa.